Pyydän tarjousta potentiaalisen hevosurheilukeskuksen markkinoinnin suunnittelusta ja osin toteutuksesta.
Taustaa
Nelostien varteen suunnitellaan hevosurheilukeskusta. Hevosurheilukeskus on käytännössä toistaiseksi harjoitusravirata ja tontti, jolle suunnitellaan maneesia.
Tuleva hevosurheilukeskus vuokraa tiloja ja välineitä valmennukseen, kilpailuihin ja monenlaisille toimijoille, ei vain hevosväelle. Pääkohderyhmänä ovat kuitenkin eri lajien hevosharrastajat ja -ammattilaiset, joita halutaan asiakkaiksi ja yrittäjiksi. Lisäksi hevosurheilukeskuksen ympärille etsitään hevosalan oheispalveluja.
Keskukselle on tehty Master Plan, kts. (* lisätiedoissa).
Hevosurheilukeskuksella ei ole kotisivua, Instagram-tiliä tai muita some-kanavia kuin FB. Facebook-sivu (** lisätiedoissa) on varattu ja se toimii toistaiseksi hankkeen tiedotussivuna siirtyäkseen hevosurheilukeskuksen sivuksi hankkeen loputtua.
Tilaaja
Tilaaja on (*** nimi lisätiedoissa) -hanke, jonka tarkoitus on poistaa esteitä hevosurheilukeskuksen syntymisen tieltä ja verkottaa toimijoita. Hanke on saanut rahoitusta vuoden 2018 loppuun EU:n Maaseudun kehittämisrahastosta.
Kampanjan tarkoitus
- kerrotaan hevosurheilukeskuksesta mahdollisille investoijille ja yrittäjille
- kohderyhmänä esim. hevosharrastajat ja ammattilaiset, jotka ovat suunnittelemassa tallin perustamista, ja äskettäin valmistuneet yritystoimintaa harkitsevat hevosalan ammattilaiset
- tavoitteena on herättää vähintään 20 kohderyhmiin kuuluvan toimijan kiinnostus niin, että he ottavat konkreettisia askelia asiassa.
Ehdotuksen sisältö
- etsimme värikästä ja hauskaa, inhimillistä ja ”biotaloushenkistä” kampanjaa
- tarjoukseen on sisällytettävä hevosurheilukeskuksen logo/tunnus, joka siltä puuttuu
- eri kanavien valinta riippuu kampanjan luonteesta
- elävän kuvan käyttö on toivottavaa – some käyttöön
- suorapostitukset, kattava tai valikoiva lehdistötiedotejakelu ym. mahdollisia Äänekoskelta käsin
- tarjoukseen pyydetään myös viestintäsuunnitelmaa/-suosituksia 2019-2022 eli maneesin rakentamisaika ja sen valmistumisen jälkeinen aika.
Aikataulu
Tilaus toteutetaan, laskutetaan ja maksetaan vuoden 2018 loppuun mennessä.
Tarjous
Lähetä tarjous sähköpostitse viimeistään 8.10.2018. Tarjouksen tulee sisältää lyhyt kuvaus tarjoamastasi kampanjasta, sen eri osioiden hinta ja referenssit. Yksi osio on hevosurheilukeskuksen logo/tunnus.
Jos kaikkien osien hintaa ei voida tässä vaiheessa määrittää tarkasti, tarvitaan perusteltu arvio. Tarjoaja vastaa mahdollisista alihankkijoista kuin omasta työstään.
Toimittajan valinta
Valinta tehdään mahdollisimman nopeasti kokonaisidean, laadun ja hinnan perusteella (kukin 1/3 painoarvolla)..
Kysy lisää, jos kirjailemani teksti ei aukene :)
Terveisin Outi