Järjestämme kaksi kertaa vuodessa tanssikilpailun, jonka logo vaatisi nyt hieman päivittämistä. Haluamme säilyttää samat päävärit (pinkki ja turkoosi) kuin vanhassa logossa ja lisäksi olisi tärkeää, että logosta tulisi esiin kuvion tai tekstin muodossa millaisesta tapahtumasta on kyse. Meillä on valmiina myös malli, josta pidämme kovasti, mutta sitä ei kannata ottaa käyttöön käyttöoikeuksien vuoksi. Tämän mallin pohjalta haluaisimme logon, mutta asia on tietenkin keskusteltavissa. Logo tulisi saada toimivaksi sekä valkoisella, että mustalla taustalla ja lisäksi mahdollisesti mustavalkoisena. Logoa tultaisiin käyttämään sekä verkossa, että painetuissa papereissa ja vaatteissa.